Jokaisen autolla liikkuvan tulisi ennen liikkeelle lähtöä varautua aina siihen, että autoon voi matkalla tulla yllättäen vika. Ihan samoin kuin bussi tai juna voi olla myöhässä tai polkupyörän kettinki voi irrota tai rengas rikkoontua, voi yllätyksiä sattua myös henkilöauton kanssa liikkuessa.

Varautuminen on viisasta

Jokaisessa autossa olisi hyvä olla aina varusteena ensiapulaukun ja vararenkaan lisäksi lämmin peite, vesipullo ja pientä suolaista purtavaa. Tämä on sitä varten, että jos auto rikkoontuu kaukana lähimmästä asutuksesta, avun saanti voi kestää yli tunninkin. Mikäli ulkona paukkuu pakkanen, eikä moottori toimi, hiipii kylmä autoon yllättävän nopeasti. Tällöin on tärkeää pitää itsensä lämpimänä apua odotellessa. Jos taas on kovin lämmin, juotava helpottaa ja rauhoittaa odottavan oloa.

Autoillessa on viisasta myös pitää puhelin lähettyvillä. Vika tulee harvoin juuri huoltoaseman pihalla tai hinauspisteen lähettyvillä. Puhelimeen on hyvä tallentaa tiepalvelun ja hinauspalvelun numerot sekä yleinen hätänumero. Myös hinaus päivystää vuorokauden ympäri vuoden jokaisena päivänä.

Jotkut varautuvat edelleenkin autoillessa hinausköydellä ja vetokoukulla, jotta voivat tarpeen tullen auttaa hätään joutunutta autoilijaa. Näiden tarve on kuitenkin tänä päivänä hinaustarkoituksessa pienentynyt, sillä perinteisin menetelmin voi nykyään hinata enää käsivaihteisia polttomoottoriautoja. Kaikki muut autot vaativat erityisen hinaustekniikan, jonka osaa toteuttaa vain ammattilainen.

Tiepalvelu vai hinaus?

Kuljettajan tulee vian sattuessa tehdä pika-arvio sen laadusta. Jos on selkeästi kyse puhjenneesta renkaasta, polttoaineen loppumisesta, akun tyhjenemisestä tai avaimet ovat jääneet auton sisään lukkojen taakse, tulee soittaa tiepalveluun. Se auttaa paikan päällä ja matka voi jatkua. Mutta jos kyseessä on jokin tuntematon tai isompi vika, auton rikkoontuminen kolarin seurauksena tai hankala ojaanajo, on viisasta soittaa paikalle hinauspalvelu. Sähköauton kohdalla voi olla tarpeen päästä nopeaan lataukseen, jolloin hinausauto kuljettaa sähköauton lähimpään latauspisteeseen. On hyvä tietää, että hinauspalvelusta kysytään puhelun aikana yksityiskohtaisia tilannetietoja, joten tilanneanalyysi on hyvä tehdä etukäteen. Hinauspalvelu voi antaa myös ohjeita odotusajalle, joten puhelua ei tule keskeyttää ennen aikojaan.

Turvallista ammattiapua

Kulkuneuvon säännöllinen huolto auttaa pitämään yllättävät hinaustilanteet loitolla. Mutta koska yllätyksiä aina sattuu, ovat hinauspalvelun työntekijät asiansa osaavia ammattilaisia. Heillä on tieto hinaukseen liittyvistä riskeistä. Erilaiset nostotekniikat ja hinausmenetelmät sekä oikeat työkalut takaavat hinauksen turvallisuuden ja eliminoivat lisäonnettomuudet.
Hinauspalvelut Oulun seudulla meiltä: Kari.J.Hartikainen Oy.

 

jaa